Jouko Lehtolan perintö

(Jouko Lehtola, VW Passat 1,9 TDI 4x4 diesel Variant,'01, sarjasta Kolaroidut autot, 2003. Kuva: VTM/KKA, Petri Virtanen. Kuvan lähde: http://www.kiasma.fi/ohjelmisto/jouko-lehtola/tarinoita-kuvien-takaa/kolariautot.)

Vierailin lauantaina Kiasmassa, jossa tutustuin sekä kokoelmanäyttelyyn Tosi kyseessä että Jouko Lehtolan Kiasman kokoelmiin hankittujen teosten varaan rakennettuun Viattomuuden loppu -näyttelyyn. Kiasma osti 19 teosta valokuvaajan nimeä kantavalta säätiöltä alkuvuodesta. Teosvalinnat pohjautuivat keskusteluihin taiteilijan kanssa keväällä 2010, ennen hänen kuolemaansa. Lehtolan toiveiden mukaisesti perustettu Jouko Lehtolan säätiö tukee dokumentaariseen kuvaukseen suuntautuneita nuoria valokuvaajia ja tekee tunnetuksi Jouko Lehtolan työtä.

Jouko Lehtolan (1963-2010) valokuvia sisältävä näyttely oli suppeahko, mutta hyvä kokonaisuus. Lehtolan humaanius ja herkkyys tulivat esille jo hänen valokuvistaan, ja näyttelyssä esitetty Riikka Riihosen dokumenttielokuva "Valossa, Jouko Lehtola" (2011) täydensi tätä mielikuvaa ja syvensi Lehtolan syitä kuvata aiheitaan. Ihmisiä esittävät kuvat Nuoret sankarit, Merkitty iho ja Anonymous-sarjoista näyttävät kohteensa tasavertaisina, ei tirkistelyn kautta. Laajempaan Finnish View -teossarjaan kuuluvien Crashed Cars, Blades ja Dogs -sarjojen valokuvissa Lehtola otti kantaa nykykulttuurin ahneuteen rakkautta, omaisuutta, mitä tahansa kohtaan. Koruttomat kuvat väkivallanteoissa käytetyistä veitsistä, haukkuvista koirista ja kolariautoista symboloivat kovien arvojen, tukahdutettujen tunteiden ja kauniin pinnan alla kytevän väkivallan kulttuuria.

Kaikkein koskettavimmat ja pysäyttävimmät teokset löysin OD Helsinki -sarjasta, joka kuvaa toteavan staattisesti paikkoja, joissa huumeiden yliannostukseen kuolleet ovat vetäneet viimeisen henkäyksensä. Rappukäytäviä, yleisiä vessoja, nukkumalähiön hiekkatie. Paikoissa ei ole muita kuoleman jälkiä kuin tyhjyys. Nämä kaikki ovat arkisia toimintapaikkoja, joita kohtaamme päivittäin. Silti emme kykene kohtaamaan ihmistä, joka voi huonosti tai osaa auttaa tarvitsevaa. Nämä paikat ovat tarinoineen läsnä vaikka niiltä halutaan sulkea silmät. Sykäyksenä tälle kuvasarjalle toimi Lehtolan puolison pojan yliannostuskuolema. Kuvissa välittyy aiheen omakohtaisuus sekä samalla yksityisen ja yhteiskunnallisen trauman käsittely herkällä tavalla.